Taidan olla todella turhautunut ja itsekäs, kun blogiin alan vuodattamaan kaikelle kansalle suhteestani. Mutta juuri nyt, kun olen niin mahdottoman onnellinen, niin samaan aikaan ahdistaa ja turhauttaa. Tunnen syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa. Olen pilallinen ja kelvoton. Näin minusta tuntuu.

Elän avoliitossa rakastamani miehen kanssa. Hän on kaikkea mitä saattaa toivoa, hän pitää minusta juuri tällaisena, ei väheksy, ymmärtää huumoriani ja meillä on oikeasti hyvä olla yhdessä. Nautin yhteisistä rauhallisista hetkistämme. Hän käy töissä, minä käyn koulussa. Juuri nyt itselläni on syysloma - aikaa stressata.

Tunnen, että en voi olla kuitenkaan hänelle paras mahdollinen. Viime aikoina elämäämme on tullut erimielisyyksiä. Tai oikeastaan tasan yksi. Tämä aiheuttaa lähes joka ilta jonkin sanakähinän, kummallekin tulee paha mieli. Nukumme yömme lähekkäin aavistaen, että toisellekin jäi huono mieli. Aamulla vakuutamme toisillemme rakkautta, kun mies lähtee töihin. Tulee niin vietävän syyllinen olo ja itku tirahtaa sillä hetkellä kun ovi paukahtaa kiinni.

Meidän suhteen ongelma on seksittömyys. Minä en vain halua. Ei tee mieli. Ei kiinnosta. Mies taas on aivan toisenlainen. Nykyään ahdistun ja panikoin kun nukkumaanmeno aika lähenee. Ja taas kieltäydyn ja käydään kiivasta keskustelua, että missä vika. Tunnen itseni todella huonoksi ja pelkäänkin että tämän kaiken takia suhteemme vielä karikkoituu..

Niinpä, olenkin päättänyt selvittää, onko asuinpaikkakunnallamme jotain ulkopuolista apua tarjolla. jonkinlaista terapiaa, tms.. Itse olen valmis tekemään töitä ja mieskin omien sanojensa mukaan on valmis tekemään melkein mitä vain että tämä asia selkiytyisi.